Kauniin Baganin jälkeen vuorossa on Inle Lake. Myanmarilaisten maalaiselämän keskittymä, järvi vuorten keskellä. Tuo järvi houkuttelee joka vuosi tuhansia ihmisiä kauneudellaan, emmekä yhtään ihmettele miksi. Järvi on kuin aikamatka menneisyyteen ja kurkistus alkuperäisheimojen syntysijoille. Alue missä vielä tänäkin päivänä voi nähdä ”Long neck woman”:in tekemässä vaatteita kangaspuiden avulla ja ostaa hopeaseppien tekemiä taidokkaita ja yksilöllisiä koruja suoraan pajalta. Järvi antaa kaiken tarvitsemansa asukkailleen…
Matka Inle Lakelle
Inle Lakelle päästäksemme ostimme minivan kuljetuksen New Baganin keskustasta. Minivankyyti on paikallinen minibussi, joka on käytännössä pakettiauto kyyditys. Liput kävimme ostamassa Baganin keskustan ainoan liikenteenjakajan eli keskustan temppelin nurkilta. Liput maksoivat 12000 kyatia/henkilö eli 10 €/henkilö suoraan Inle Lakelle ja kyyti tuli hakemaan meidät kello 7:15 guesthousemme edustalta. Ikinä minivaniin hypätessään ei voi tietää tarkkaa reittiä tai reissusuunnitelmaa, joten myös tälläkin kerralla minivan ajoi kymmenen kilometrin päähän Nyaung-U:n asemalle, jossa hyppäsimme sitten toisen minivanin kyytiin. Minivanien kuljettajat ovat hulluja ja siitä johtuen he ajavat eniten kolareita koko Aasian alueella. Hullulla tarkoitetaan heidän kaasujalkaansa- sekä riskienottokykyä liikenteessä. Ohitukset tapahtuvat viimeisillään vastaantulevan kaistan ollessa vapaana, eikä auton tehoja välttämättä tunneta, joten lopputuloksena saattaa olla törmäys vaikkapa kuorma-auton kanssa. Onneksemme meidän kuljettajamme olikin rauhallinen ja tottunut liikenteeseen.
Saimme etummaisen takapenkin paikan kahdestaan, sillä sanoimme ostotilanteessa arvostavamme lisätilaa koska tavaraa oli sen verran paljon. Myyjät kyllä kuuntelevat, sillä he ottavat turreilta joka tapauksessa ylihintaa kyydistä. Auto oli myyty täyteen ja pysähtelimmekin jatkuvasti jättäen matkustajia kyydistä samalla uusien kyytiläisten jo tullessa sisään ovista. Matkan aikana maasto muuttui jälleen. Siirryimme kuivasta Baganista laajoille aroille sekä korkeille vuorille. Matkan kohokohtana oli yli kilometrin korkuisen vuoren ylittäminen, jolloin ajoimme pilvien sisälle ja näkymä muuttui kosteaksi ja usvaiseksi. Paikalliset ihmiset, lähinnä naiset oksentelivat ja sulkivat silmiään vuorelle ajettaessa, sillä korkeuden paine tuntui korvissa ja mutkaiset tiet olivat erittäin yllättäviä. Ikkunasta katsoessa näkyi vain pudotus jyrkänteen reunalta alas. Tässä tilanteessa ei voinut muuta, kuin vain luottaa kuljettajaan ja istua rennosti penkissä. 60-120 minuutin vuoristoajelun jälkeen edessä olikin taas aurinkoinen ja helppo tie, joten olimme tulleet lähelle Inle Lakea. Vuoristosta laskeutuessamme näimme järven horisontissa vuorten välissä. Sinne olimme matkalla. Yhdeksän tunnin jälkeen olimme vihdoinkin perillä.
Inle lakelle mentäessä ei suoraan järvelle voi mennä, mutta kymmenen kilometrin päässä siitä sijaitsee Nyaung Shwe kaupunki, johon matkailijat pääosin asutetaan. Toki järvelläkin on asutuksia, mutta hinnat ovatkin sitten aivan eri luokkaa. Yllätykseksemme, kuten Baganiin myös Ngwe Saungelle mentäessä on maksettava hallinnolle rahaa päästäkseen sisälle alueelle. Hinta on 10 000 kyatia matkailijaa kohden, joten siihen tulee varautua. Parasta onkin, että rahaa vastaan annettua lipuketta ei tarvitse esitellä missään, joten se on täysin teennäinen valtion rahastuskeino. Paikallisilta kyseistä summaa ei tietenkää veloiteta. Menemällä ensin Taunggyiin ja sieltä lavataksilla Nyaung Shween eri tietä pitkin tämän maksun voi ohittaa. Mikäli lavataksi ei suostu menemään tuota toista tietä pitkin, voi häntä aina hiukan auttaa sponsoroimalla pienellä summalla jotta mieli muuttuisi.
Inle Lake & Nyaung Shwe
Nyaung Shwen kaupunki ja sen keskusta on itsessään erittäin pieni, mutta sieltä löytyy kaikki mitä matkaaja tarvitsee. Ravintoloita löytyy laidasta laitaan ja jopa yksi hieman parempikin marketti löytyi. Me löysimme parikin suosikkiravintolaa, joista mainittakoon herkullista intialaista ruokaa tarjoava Inle Hut lähellä keskustaa. Aivan Inle Hutin vieressä on muuten loistava persoonallinen baari jossa tarjoillaan paikallisia virvokkeita hyvinkin edulliseen hintaan.
Emme olleet tehneet varausta minnekään, joten perille päästyämme meidän oli etsittävä yöpaikka. Olimme katsoneet valmiiksi Three Seasons Inn- nimisen guesthousen, mutta kävimme kyselemässä muualtakin. Menimme kuitenkin loppujen lopuksi ennalta katsomaamme paikkaan, sillä pienen hintaneuvottelun jälkeen saimme viisi yötä hintaan 20 $/yö. Hinnan lisäksi päätökseemme vaikutti paikan sijainti aivan kaupungin keskustassa, mukavat huoneet sekä hintaan kuulunut aamupala. Huone itsessään oli valtava kulmahuoneisto, jossa tosin oli kaksi erillistä sänkyä. Niinpä yhdistimmekin sängyt yhdeksi valtavaksi, lähes kolmimetriseksi king size -pediksi. Miinuspuolena huoneessamme oli suihkun vesi, joka oli reissumme siihen asti kylmintä..hrr.
Paikan henkilökunta on erittäin nuorta, lukuunottamatta manageria Mr.A:ta. He pyrkivät auttamaan kaikissa mahdollisissa kysymyksissä parhaansa mukaan. Oli paikassa toki huonojakin puolia, jotka olivat esimerkiksi huoneen siivous, joka jäi tekemättä parin ensimmäisen yön jälkeen, vaikka vinkkasimmekin heitä siitä lähtiessämme kaupungille. Lisäksi MR.A oli oppinut rahastamisen salaisen taidon ja yritti vetää kaikesta hiukan extraa, kuten bussilippumme pois Nyaung Shwestä maksoikin reilusti enemmän, mitä olimme aluksi nähneet. He luulivat ettemme ymmärtäisi paikallisia numeroita, mutta ne me opittelimme ensisijaisesti jotta välttyisimme huijauksilta. Respan tytöt osoittivat summaa ja sanoivat englanniksi korkeamman summan mitä siinä tosiassa luki. Sanoimme asiasta ja tästä johtuen hinnat olivat seuraavalla kerralla nousseet. Joku taisi tosiaankin vetää välistä, sillä hinnasto oli alkuperäisen näkemämme jälkeen tussattu yli ja tilalle oli tullut uudet korkeammat hinnat. Näin sitä saadaan tehtyä lisää rahaa välittämällä kuljetusyritysten lippuja eteenpäin. Kyyditykset kannattaa siis aina käydä ostamassa bussiyhtiön toimistolta.
Pääasia paikassa on kuitenkin itse Inle Lake. Kaupungilla kävellessä ei voi välttyä venekuljettajien ehdotuksista järvikierrokselle. Itse nappasimme kuskimme kaupungilta. Veneen kuljettaja oli 19-vuotias poika, joka kierrätti turisteja työkseen järvellä. Normaali järvikiertely olisi maksanut 15 000 kyatia, mutta me halusimme nähdä myös hieman kauempana olevan suuren historiallisen temppelialueen Shwe Inn Theinin, joten hinta oli hiukan korkeampi eli 20 000 kyatia. Shwe Inn Theiniin ajaminen kesti suhteellisen kauan pientä jokea pitkin, mutta oli se sen arvoistakin. Temppelialueella oli jopa 1045 Stupa:sta ja raunioituneet temppelit toivat väkisinkin mieleen Baganin. Toinen mieleenpainuva alue oli ”Jumping cat monastery”, nimensä luostari on saanut siitä että aikoinaan munkit opettivat siellä kissoja hyppimään. Tämä tervattu luostari onkin todella kaunis ja vanha kaikkine yksityiskohtineen ja siellä pyörii edelleen lukuisia kissoja joista munkit huolehtivat.
Kävimme järvellä myös katsomassa kuinka paikalliset kasvattavat tomaatteja ja muita kasviksia kelluvilla plantaaseilla. Tätä vesitomaattia ei kasvateta missään muualla Aasiassa ja sitä myydäänkin Myanmarin- sekä Aasian markkinoille. Lisäksi järvi itsessään on suuri kalaskasvattamo, josta kalastajat nostelevat päivän mittaan vonkaleita omalla erikoisella tyylillään veneeseen. Kalastajat käyttävät katiskan tapaista häkkiä kalojen nappaamiseen, kun he samalla melovat toisella jalallaan venettä ohjaillen. Mela on siis jalan ja kainalon välissä. Outoa… Järvellä on myöskin monia pieniä erillisiä kyliä, jotka tuottavat jokainen omia tuotteitaan. Kylät ovat karkeasti jaoteltu hopeaseppiin, kankaisiin ja vaatteisiin, veneenrakentajiin ja vihannesten kasvattajiin. Hopeaseppien hopea on peräisin ympäriltä olevilta vuorilta, josta he takovat erilaisia koruja ja esineitä. Kankaiden tekijät ovat alueen alkuperäiskansaa ja pääsimme myös tutustumaan kuuluisaan Kayan- heimoon, eli tutummin ”Long neck heimoon” joiden perinteisiin kuuluu erikoinen kauneusihanne, heidän kaulaansa laitetaan joka vuosi uusi painava kuparirinkula, näinollen kaula pitenee vuosi vuodelta. Kayaneita on maailmassa yhteensä 130 000, joista 40 000 asuu vieläkin Inle Laken lähistöllä vuoristoissa. Erikoista inle-laken käsityöpajoilla on myöskin se, että siellä tehdään silkin ja puuvillan lisäksi tekstiileitä joiden lanka valmistetaan järveltä saatavista lootus kasveista. Veneenrakentajien puu on uppotukeista sekä vuoristometsistä. Inle Lake on siis kokonaisvaltainen yhteisö veden päällä, jossa kylään mentäessä on otettava vene alle.
Asia mihin petyimme alueella on minkäänlaisten moottoripyörien saamattomuus. Turisteille vuokrataan ainoastaan polkupyöriä, mutta valtavassa kuumuudessa ei niillä jaksa kovin kauaksi polkea. Järvi itsessään on valtava ja sen toiseen päähän polkeminen veisi puoli päivää, joten järven ravintolat ja palvelut eivät ole kovin helposti matkustajien saatavissa muuten, kuin ottaa ylihinnoiteltuja autokyytejä keskustasta.
Me vuokrasimme polkupyörät yhdeksi iltapäiväksi hintaan 1000 kyatia ja kävimme vajaan kymmenen kilometrin päässä maistelemassa viinejä, joita laaksossa valmistetaan. Maku ei ollut mitenkään erikoinen verrattuna eurooppalaisiin viineihin, mutta se täytti pienen tyhjiön sisällämme, mitä oli kerennyt siihen mennessä syntyä. Paikka on nimeltään Red Mountain Winery ja on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen. Viinitilalla pääsee lisäksi kiertelemään kolmesti päivässä ilmaiseksi tuotantotiloja läpi valvotusti. Mikäli prosessia ei ole ennen nähnyt on tämä todennäköisesti myös yksi kokemus. Viinejä maistellessa on mukavaa ihailla samalla kauniita maisemia, jotka avautuvat ravintolan terassilta satumaisin näkymin yli laakson ja järven. Varsinkin auringonlaskun aikaan valo heijastuu vuorien takaa ylitse laaksoon.
Lähtiessämme eteenpäin reissaamaan ostimme siis liput yöpaikastamme kohti Mandalayta. Liput maksoivat lopulta 15 000 kyatia, oikea alkuperäinen summa olisi ollut 12 500 kyatia. Lähtöpäivänä sää oli erinomainen, kunnes aurinko laski ja lähtö läheni. Taivas repesi sateesta, kun lavataksi täynnä muita turisteja saapui. Ajoimme noin puoli tuntia tunkeutuneena lavalle, rinkat katolla pressun alla ja hampaat suussa, kunnes saavuimme bussiasemalle, josta matka jatkui. Olimme ostaneet jonkin sortin VIP-kyydin, sillä bussi oli luksusta… Tästä seuraavassa…
Life Without Seasons
