Kevään aloitus Amsterdamissa 20.4.2014 – 24.4.2014

Moikka,

Ensimmäinen lomamme  yhdessä kohdistui Amsterdamiin Hollantiin, jonne molemmat meistä oli unelmoinut päästä jo paljon sitä aikaisemmin. Perille päästyä menimme junalla kaupungin keskustaan. Olimme varanneet hotellin nimeltä City Hotel Amsterdam, joka oli kaikessa viihtyvyydessään loistava sekä tunnelmaltaan hostellin tapainen yöpaikka. Hotellin lähellä oli valtava aukio täynnä klubeja sekä ravintoloita ja sieltä oli erittäin lyhyt matka kaupungin nähtävyyksiin… jopa kävellen. Amsterdamissa kaikki on lähellä, kunhan jaksaa laittaa vaan jalkaa toisen eteen ja ihmetellä ympäristöä. Kaupunki on täynnä tunnelmaa, sillä ilmapiiri on erittäin rento ja kansainvälinen. Kävellen Amsterdamissa, kuten monessa muussakin Euroopan suurkaupungissa, näkee parhaat palat ja löytää takuulla aina jotain uutta ja mielenkiintoista. Emme varmaankaan ole ainoita, jotka ovat tätä mieltä kaupungista.

Kävimme eräs aamu syömässä uskomattoman hyviä täytettyjä bageleita. Täytteitä oli kasviksista lihatäytteisiin ja hilloihin. Siitä vain kahvia kyytipojaksi ja päivä käyntiin.

Täytettyjen bageleiden taivas... Tätä tarvitaan Suomeen!
Täytettyjen bageleiden taivas… Tätä tarvitaan Suomeen!

Päivällä ihastellessamme kaupunkia ympäri ämpäri löysimme jotain uskomatonta… Täydellisen burgeripaikan. Paikkaa on kehuttu ja löysimmekin sen Trip Advisor City Guiden avulla. Pihvi hampurilaisissa on erittäin paksu sekä mehevä ja yhdistettynä tuoreisiin raaka-aineisiin se sulattaa kielen. Tämä on paikka, jossa voit nähdä, kuinka burgerin pihvi muotoillaan ja paistetaan aivan silmiesi edessä. 😉

Lombardos, kaikkien hampurilaisten "brother from another mother"... ja tämä ei ole mainontaa.
Lombardos, kaikkien hampurilaisten “brother from another mother”… ja tämä ei ole mainontaa.

Kanavien varret ovat kuitenkin se juttu, jonka takia Amsterdamiin mennään. Kanavien virtaavan veden liikehdintä tuntuu rauhoittavan koko kaupungin ilmapiiriä. Ihmiset viettävät aikaa kanavan varrella rentoutuen ja tunne on aivan, kuten ei olisi suurkaupungin sykkeessä. Kaupunki persoonallisine- ja mataline taloineen vie varmasti monet matkailijat oikean Amsterdamilaisen tunnelman ääreen. Polkupyöräily on osa tämänkin kaupungin identiteettiä. Polkevia ihmisiä voi havaita aivan ytimessä, jopa enemmän kuin autoilevia.

Kanavien varret ovat mahtavia paikkoja istuskeluun.
Kanavien varret ovat mahtavia paikkoja istuskeluun.

Amsterdam on kaupunki, jossa on jokaiselle jotakin. Helppo paikka matkustella niin yksin, pariskuntana, kuin lapsiperheenäkin. Kaupunki riittää hyvin pidennetyn viikonlopun loman viettoon.

Upeat vanhat rakennukset vinoine kattoineen tekevät Amsterdamista itsessään nähtävyyden.
Upeat vanhat rakennukset vinoine kattoineen tekevät Amsterdamista itsessään nähtävyyden.

Amsterdam on rakkautta ensi kokemalta. Kaupungista lähdettyä, tulee tunne, että tänne pitää vielä palata. Upea paikka, upea kokemus ja upeita kokemuksia.

Tämän matkan teimme 20.4.2014 – 24.4.2014.

Life Without Seasons

2 thoughts to “Kevään aloitus Amsterdamissa 20.4.2014 – 24.4.2014”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *