Leipää ja sirkushuveja Tallinnassa 29.5.2015 – 1.6.2015

Tallinnaan suuntasimme itämeren aalloilla toukokuussa 2015. Kaupungista tulee usein ensimmäisenä mieleen kylpylälomat, halvat juomat, vanhakaupunki ja lassobaari, mutta sillä on kuitenkin niin paljon enemmän annettavaa kuin nämä mielikuvat. Tallinnassa on monesti tullut käytyä vain raapaisemassa pintaa, jolloin se ei ole sen koommin auennut.

Matkaa suunnitellessamme Tallinnaan, mietimme vaihtoehtoja. Otettaisiinko päiväristeily, 22h risteily vai Tallinkin hotellipakettimatka. Mikään noista ei kuitenkaan innostanut sen enempää, sillä risteilyjä tulee tehtyä muutenkin aina silloin tällöin ja pakettimatkat eivät tarjoa meille mitään sellaista, mitä voisimme saada omatoimisesti järjestetyllä matkallakin. Yöpaikan ei tarvitse välttämättä olla kaupunkilomilla viiden tähden tasoa, koska tapanamme on olla päivät pitkät kaupungilla pyörimässä. Tilasimme siis matkan laivalla Tallinnaan kansipaikoilla buffetteineen sekä kolme yötä budjettihotellissa nimeltään Rotermanni 16 EUR Hostel, joka nimensä mukaisesti oli Rotermannin historiallisessa korttelissa, keskellä kaupunkia.

Lokki ja hän...
Lokki ja hän…

Hostellin julkiset tilat olivat itsessään erittäin viihtyisän näköisiä. Respan tiski oli heti aulassa ja viereinen oleskeluhuone oli sisustettu vintagen ja retron sekamelskalla eli juuri niin, että kuka tahansa elämäntapahipsteri olisi valmis majoittumaan sinne. Oleskeluhuoneen keskellä nökötti pöytäjalkapallopeli ja kulmassa vanha kolikkopeliautomaatti. Huoneen tyylin kruunasi seinälle nostetut vanhat munamankelit. Hetken hengähdettyämme ja yhdet kylmät siinä repäistyämme oli vuokraamamme huoneen vuoro. Huonekäytävälle kävellessämme huomasimme iloksemme, että hostellissa oli peremmällä keittiö ja jääkaappi vieraiden käytettäväksi, kuten monesti hostelleissa on tapana olla. Huoneeseen astuessamme alkuhurmos tipahti lattianrakoon. Valitsemamme huone isoilla ikkunoilla ja reilulla tilalla oli selvästikin kadonnut internet varauksien bittiavaruuteen. Ykköset ja nollat menivät tässä vaiheessa jo sekaisin omankin pään sisällä, sillä oven avattuamme valoa ei tullut vastaan. Eipä tietenkään, sillä huoneessamme oli vain pieni kattoikkuna, jonka sai avattua narusta vetämällä ja lattia ikkunan kohdalla oli rapeaa, kuin aamiaismurot. Onneksi keinovalovalaisimet sentään toimivat… Kävimme tietenkin valittamassa huoneesta, mutta paikka oli (mukamas) täynnä. Ei siinä mitään. Oli vain toivottava, että matkamme aikana ei sataisi tai muuten aamiaismurolattia olisi alkanut elämään. Saimme onneksi sängyn siirrettyä pois ikkunan alta. Mikäs siinä ollessa. Home ei haissut pahemmin eikä tarvinnut miettiä missään vaiheessa, että ikkunoiden eteen pitäisi verhot vetäistä. Ensimmäinen reissu komerossa siis…

Rotermanni 16 EUR hostellin oleskeluhuoneen sistusta. On mankeleita ja pelejä...
Rotermanni 16 EUR hostellin oleskeluhuoneen sisustus. On munismankeleita ja pelejä…

Kiertelimme Tallinnassa pääosin kaupunkia, sen ravintoloita ja puistoja sekä samalla haistelimme kaupungin ilmapiiriä. Lämpötila oli matkamme aikana sopivan lämmin, joten istuimme mieluiten ulkona ravintoloiden terasseilla syömisen ja juomisen merkeissä.

Seinä on kaikessa rosoisuudessaan kaunis. Pientä muotikuvausta.
Seinä on kaikessa rosoisuudessaan kaunis. Pientä muotikuvausta.
Vanhan kaupungin kapeat mukulakivikadut tuovat tunnelmaa.
Vanhan kaupungin kapeat mukulakivikadut tuovat tunnelmaa.

Tallinnassa ruoka on pääosin erittäin hyvää ravintoloissa. Kävimme jokaisen päivänä syömässä vähän erilaisia ruokia. Mack Bar-B-Que on ehdottomasti Tallinnan paras burgeri ja wings- ravintola. Siellä tarjoillaan wingsejä, vaikka minkälaisissa kastikkeissa ja olutta saa tottakai kyytipojaksi pakkasen kylmistä hillopurkin näköisistä tuopeista. Voisimme väittää, että wingsit ovat jopa yhtä hyviä, kuin Tampereella parhaissa paikoissa.

Mack on amerikkalaishenkinen ruokapaikka listojaan myöten.
Mack on amerikkalaishenkinen ruokapaikka listojaan myöten.
Wingsit olivat taivaallisen isoja, mehukkaita ja maukkaita.
Wingsit olivat taivaallisen isoja, mehukkaita ja maukkaita.

Fine dining paikaksi valikoitui sattumalta vanhan kaupungin puolelta upea Leib Resto & Aed, joka sijaitsee vanhassa Skotlantilaisessa puistossa. Puisto on suoraan vanhan kaupungin muurien ulkopuolella. Löysimme paikan vahingossa, kun olimme kävelemässä puiston porttien ohi. Ravintolan ruoka perustuu puhtaisiin raaka-aineisiin ja käsityöhön eli kaikki tehdään siellä itse. Viinivalikoima sopii loistavasti ruokiin tarkalla määrittelyllä tehtyjen maisteluiden mukaisesti. Kaiken kukkuraksi Tallinnan vanhakaupunki on täynnä illallispaikkoja, joista jokainen on toistaan keskiaikaisemman tyylisiä.

Leib Resto & Aed -ravintolan salamyhkäisellä portilla. Omistajat haluavat paikan pysyvänkin pienenä salaisuutena.
Leib Resto & Aed -ravintolan salamyhkäisellä portilla. Omistajat haluavat paikan pysyvänkin pienenä salaisuutena.
Leib Resto & Aed -ravintolan puutarha on kuin hyppy menneeseen aikaan.
Leib Resto & Aed -ravintolan puutarha on kuin hyppy menneeseen aikaan.
Leib Resto & Aed -ravintola tarjoaa miellyttävän ja rauhallisen ympäristö ruoan nauttimiseen.
Leib Resto & Aed -ravintola tarjoaa miellyttävän ja rauhallisen ympäristö ruoan nauttimiseen.
Leib Resto & Aed -ravintolan puutarhassa seisoo Sean Connery -veistos. Tuosta kivisestä emme saaneet selvää.
Leib Resto & Aed -ravintolan puutarhassa seisoo Sean Connery -veistos. Tuosta kivisestä emme saaneet selvää.

Yhtenä aamuna lähdimme etsimään mielekästä aamiaispaikkaa keskustan alueelta ja satuimme kävelemään Köök Boheem -kahvilan ohi. Paikka on sisustukseltaan, kuin hieman boheemi olohuone ja ruoka on mukavan kotoisaa. Tilasimme suuret munakkaat, mehua ja kahvia. Oli muuten kruunattu päivän aloitus.

Köök Boheemin munakkaat ovat pizzan kokoisia, mutta makukin oli herkullinen.
Köök Boheemin munakkaat ovat pizzan kokoisia, mutta makukin oli herkullinen.
Kook Boheemin aamupalapöydässä kepittelyä.
Köök Boheemin aamupalapöydässä kepittelyä.
Olohuonemainen tunnelma kruunaa ruokailuhetken.
Olohuonemainen tunnelma kruunaa ruokailuhetken.

Yöelämää kävimme parinakin iltana maistelemassa. Kävimme vanhan kaupungin puolella pyörähtämässä muutamalla pintaliitoklubilla, mutta omenamehun makuisia ja vahvuisia shotteja kaataessamme jäljelle jäi vain Matti kukkaroon ja selkeä mieli, joten sen jälkeen menimme mieluummin istumaan pikkuruiseen lähipubiin muutamalle. Toisen illan aloitimme suoraan pubista, sillä tämä puoli Tallinnassa on kunnossa. Aivan Rottermannin nurkilta löytyi pieni paikka, jossa oli erittäin rento meininki ja hyvää musiikkia. Olutvalikoimat ovat pubeissa hyviä, joten sieltä saa lähes minkälaista juomaa tahansa. Virolaiset merkit ovat tietysti vahvoilla. Siinä illan aikana höpöttelimme pubissa brittiystävysten kanssa ja päädyimme lopulta heidän vuokraamaan kattohuoneistoon istumaan iltaa sekä parantamaan maailmaa. Siitä tulikin mieleemme, että Tallinnassa on hyvä myös vuokrata isommalla porukalla, vaikka Airbnb:stä asunto saunoineen. Tulee edullisemmaksi ja pääsee mukavasti paikalliseen elämään sisälle.

Lisäksi Tallinnassa on upeita puistoja, joihin voi mennä viettämään aikaa picnicin merkeissä. Kävimme muutamaan otteeseen ostamassa kaupasta pientä välipalaa ja istahdimme keskelle puistoa nauttimaan eväitä ja tappamaan aikaa. Kaupunki pitää puistot erittäin hyvässä kunnossa ja istutukset ovat täynnä mitä erilaisimpia kasveja. Huono puoli puistoissa on sama kuin Suomessakin eli lämpimällä puistot täyttyvät Lasolin huuruisista kansalaisista. Mikäli ei välitä heistä, niin silloin ei ole mitään negatiivistakaan sanottavaa.

Suihkulähteet eivät olleet päätähuimaavia, mutaa kauniita kylläkin.
Suihkulähteet eivät olleet päätähuimaavia, mutta kauniita kylläkin.
Hetkinen? Onko tämä ruukkukasvi??!!
Hetkinen? Onko tämä ruukkukasvi??!!
Puistoissa on mukava viettää rauhallinen hetki rakkaan kanssa.
Puistoissa on mukava viettää rauhallinen hetki rakkaan kanssa.

Vanhassa kaupungissa olimme juuri markkinoiden aikaan ja populaa oli valtavasti. Huomasimme, että kun aikaa oli reilusti, niin pystyimme pysähtymään ja ihailemaan paikkoja paljon intensiivisemmin. Yleensä Tallinnassa oleskeluun on niin vähän aikaa risteilyn ohella, ettei siinä kerkeä tehdä mitään muuta, paitsi käydä syömässä jossain ennalta määristellyssä ravintolassa. Nyt kiertelimme vanhaa kaupunkia ympäri ja huomasimme, että siellä on vaikka kuinka ja paljon nähtävää. Museoita on valtavasti samoin, kuin pieniä persoonallisia kahviloitakin. Tämä osa kaupungista on todellakin sen sydän. Kaupunginosassa riittää valtavasti nähtävää pidemmälle viikonlopulle. Ehdottomasti kannattaa käydä varsinkin kesäaikaan käymässä.

Save the camera honey, enjoy the view!
Save the camera honey, enjoy the view!
Pitikö mennä portaita vai? Tää on paljon hauskempaa!
Pitikö mennä portaita vai? Tää on paljon hauskempaa!
Puut vihersivät ja sää oli puolellamme.
Puut vihersivät ja sää oli puolellamme.
Kattoja Tallinnan yllä. Upea kesä!
Kattoja Tallinnan yllä. Upea kesä!
Vanhan kaupungin korkeimmalla paikalla löytyy upea näköalapaikka.
Vanhan kaupungin korkeimmalla paikalla löytyy upea näköalapaikka.
Mitä mielessä? Kestääkö palvelu?
Mitä mielessä? Etkö saa palvelua?
Vanhan ajan tunnelmaa Vanhan kaupungin kahvilassa.
Vanhan ajan tunnelmaa Vanhan kaupungin kahvilassa.

Suuri syy Tallinnan matkallemme oli myös Cirque Du Soleil Saku Suurhallissa. Ossi oli yllätyksekseen varannut meille kauan odotetun Cirque Du Soleilin esityksen nimeltä Quidam. Olimme missanneet Helsingin esityksen, joten nyt saimme sopivasti myös sirkushuveja matkallemme. Otimme trollibussin keskustan ja hallin välillä mennen tullen. Tallinnassahan on paikallisilla helppo kulkea julkisilla, sillä ne ovat ilmaisia. Turistille kyyti maksoi muutaman euron. Cirque Du Soleilin näkeminen oli meidän molempien pitkäaikainen haave ja elämähän on tarkoitettu haaveiden toteuttamiselle.

Quidam oli todella vaikuttava esitys kokonaisuudessaan.
Quidam oli todella vaikuttava esitys kokonaisuudessaan.

Tallinna on kaupunki, jossa voi harrastaa kulttuuria, katsella nähtävyyksiä, oleilla puistoissa ja maistella kulinaristisia makuelämyksiä monissa ravintoloissakin. Pidennetty viikonloppu on hyvä aika viettää kaupungissa ja tällekin ajalle on hyvä katsoa jo paikat valmiiksi, mikäli ehdottomasti haluaa nähdä jotain tiettyä. Me kuljemme kaupunkilomillamme sinne minne jalat johdattaa. yleensä se on tuonut positiivisia kokemuksia enemmän, kuin turistinähtävyyksien perässä juoksentelu. Otetaan elämämme ajasta kiinni. YOLO!

P.S. Lähetimme vähän rekkulaa hostellille jälkikäteen ja saimmekin sieltä ilmaisen yön tulevaisuudelle. Joskus on nähtävästi palattava, mutta sitten haluamme varmistua, että huoneemme seinässä olisi myös ikkuna tai jopa kaksi. 😉

Tämän matkan teimme 29.5.2015 – 1.6.2015.

Life Without Seasons

54 thoughts to “Leipää ja sirkushuveja Tallinnassa 29.5.2015 – 1.6.2015”

  1. Ossi pkele – sovitaanko niin, että miehet ei selfie-tikkuja kädessä pitele? Ehkä oli harjanvarsi tai niin kuin minulla parhaillaan samalta näyttävät kainalosauvat ja siihen kännykkä teipattuna 😀 Ainakin K-Selfietikku postaksen alkuun, kun tarjolla näin järkyttävää materiaalia lukijoille!

    Tulipas Tallinnaa ikävä, paljon mukavia muistoja postaus herätti. Olen joskus vuosia sitten itsekin Rottermannissa yön kesän kuumuudessa ollut, muistan sen kuin eilisen päivän 🙂 Tallinnan ruoka&juoma -tarjonta on kyllä parantunut viime vuosina oleellisesti – varteenotettava paikka kulinaristin lomalle. Ensi kesänä taatusti kulinaristinen hotellireissu sinne, autolla, Superalkon kautta “erikoisolueiden” kanssa kotiin 😉

    P.S. Seisova Sean Connery oli komea kuin veistos!

    1. Noh, mun mielestähän selfie tikulla saa parhaat MINÄ kuvat. 😀

      Talinnan ravintolamaailma on kyllä huikea, kun vertaa sitä Suomen tarjontaan. Sieltä löytyy varmasti jokaista miellyttävä paikka. Mutta mutta… Lähdetäänkö joskus pakettiautolla Talinnan viinaralliin? Voitais tehdä postauksiakin kyseiseltä matkalta? 😉

      P.S. Kiviveistos oli kyllä näköisensä, mutta ihmetellään vieläkin, että mistä tuo apina siihen kuvaan putkahti. 😉

      1. Tallinnaan viinanhakumatka pakettiautolla olisi kyllä postauksen paikka, uskoisin että lukijoita löytyisi. Tämä täytyy toteuttaa heti kun tulette sieltä suurelta matkalta, niin käydään hakemassa kotiinpaluujuhlien juomat samalla kertaa 😀

        1. Kuulostaa suunnitelmalta! Ehdottomasti lähdetään ajamaan tuo rallin erikoiskoe. Olisi häpeä olla kirjoittamatta viinanhakumatkasta kaikelle kansalle. 😉

  2. Kaupunkilomissa on parasta päämäärätön haahuilu, kahviloihin ja pubeihin juomatauoille pysähtely ja kiireettömyys. Tämä teidän reissu kuulostaa oikein kivalta viikonlopulta Tallinnassa 🙂

    1. Ollaan aivan samoilla linjoilla! Mikä onkaan parempaa, kuin istahtaa kahvilan terassille aistimaan tunnelmaa ja katselemaan kiireisten ihmisten arkista juoksua. 😉

  3. Tallinna<3 Tuttuja paikkoja, Ja Leib Restossa olu kyllä hyvää ruokaa kun itse siellä kävin vuosi sitten. Ja noi kahvilat on Tallinnassa ihan parasta. Niillä on niin erilainen kahvila- ja etenkin kakkukulttuuri kuin meillä. Suomalaiselle ihan luksusta, että parilla eurolla saa jonkun tuoreen ja mehevän kakkupalan. Täällä kun meet kahvilaan niin saat kahdeksalla eurolla jonkun pienen pakastekakkupalan.

    1. Tuo on muuten aivan totta, että kakkupalasta ei pitäisi maksaa muutamaa euroa enempää. 😀 Leib Resto on kyllä ehdottomasti Tallinnan yksi upeimmista ravintoloista. Sattumalta löydettiinkin tuo paikka, kun käveltiin vähän muurien ulkopuolella. Ossille tuli aivan Porvoon ravintola Wanhan Laamannin fiilis tuolla, sillä hän oli siellä töissä aikoinaan.

    1. Kannattaa ehdottomasti olla ainakin kaksi yötä, että voi tutustua kaupunkiin useammasta eri näkökulmasta. Mikäli omassa yöpaikassa ei ole aamupalaa, suosittelemme menemään tuonne Köök Boheemiin tilaamaan jotain “kevyttä” aamupalaa. 😉

  4. Tallinna on tosi kiva kaupunki, ja siellä on nykyään todella hyviä ravintoloita. Olen käynyt viime vuosina monta kertaa nimenomaan hotellilomalla Tallinnassa viihtymässä.

    Pakko muuten kommentoida tuota postauksen alkua: “Tallinnasta tulee mieleen lassobaari”. Piti googlata. Eli kenelle tulee ja kenelle ei. 😉 Itse en ollut koskaan kuullutkaan, mutta tulipahan sekin selvitettyä…

    1. Mielenkiintoisinta Tallinnassa on se, että loppujen lopuksi kulttuuriero Helsingin kanssa on aika suuri. Baltialainen meininki on selvästi läsnä kaupungilla pyöriessä. Lisäksi ravintoloissa Venäläisen- ja Eurooppalaisen ruoan risteytyksiin törmää väkisinkin.

      Ajateltiin aloittaa pienellä kevennyksellä tämä postaus. 😉

  5. Cirque Du Soleil on munkin toivelistalla! Olisikin tosi kiva yhdistää se pidennettyyn viikonloppuun Tallinnassa. Kiitos vinkistä. 🙂 Kaupunkireissuilla meillä on tapana tehdä piknikkejä puistoihin, ne ovat olleet tosi kivoja ja herkullisia reissuja. 😛

    1. Oli upea esitys tuo Cirque Du Soleilin Quidam. Kun miettii, että televisiostakin katsottuna kylmät väreet vierii, niin tuo oli yhtä kylmää väreilyä koko esitys. Kaiken lisäksi liput olivat lähes puolet edullisemmat Tallinnassa kuin Helsingissä, joten sopi erittäin hyvin käydä samalla reissulla kunnolla kaupungissa. 🙂

  6. Onko tuo Leib Resto & Aed kenties Uus-kadulla? Näyttää tutuilta nuo portaat, mutta en muista, oliko se muuri niiden takana noin. Kävin aikoinaan juuri tuollaisia vastapäätä Tallinnan suomalaista koulua. Tallinnan ravintolatarjonta on kyllä ihan räjähtänyt ja kaupunki muutenkin muuttunut ihan hurjasti parempaan suuntaan! Vähän enemmän neuvostoliittomeininki oli vielä silloin vuosituhannen vaihteessa, kun kaupungin paras juttu oli Mustamäen torin piraattilevyt ja nakkipiirakat, ja kaduilla piti väistellä kulkukoiralaumoja. 😀 Nostalgisia kaikki nämä Tallinna-jutut kyllä ovat, ja on upeaa kun noin lähellä on tällainen ihana keskiaikainen kaupunki!

    1. On kyllä. Osoite on Uus 31,10111 Tallinn. 🙂
      Mielenkiintoista! Sulla varmasti on sitten paljon tarinoita kaupungista. Mukavasti herätti kuvat varmasti muistoja kouluajoista? 😀 Muistan myös mustamäentorin ja sen pienen neuvostotyylisen meiningin siellä. Kaupunki on ehdottomasti ottanut valtavan harppauksen eteenpäin ja tuolla menolla mennyt ohi jo monesta muusta. Osoittaa selvästi sen, että esimerkiksi ravintola-alan yrittäminen Tallinnassa kannattaa, toisin kuin täällä Suomessa.

  7. Niin kuin aika monet suomalaiset, mekin ollaan oltu Tallinnassa aina vaan maksimissaan sen yhden yön verran. Tykkään siitä kyllä ihan mielettömästi, täytyy ensi kerralla viipyä kauemmin. Cirque Du Soleilin show tuli nähtyä muutama vuosi sitten Melbournessa, oli kyllä huikee!!!

    1. Tallinnasta on tullut tietyllä tavalla Suomalaisille itsestäänselvyys helppona kaupunkina nopeille visiiteille, mutta monellekaan ei loppujen lopuksi tule mieleenkään mennä sinne kunnolla lomailemaan. Täydellinen kaupunki lomailla pariskuntana lyhyellä viikonlopun yli kestävillä vapailla.
      Cirque Du Soleil tarjoaa kyllä viihdykettä jokaista Euroa myöden… josta tulikin mieleemme, että bloginne perusteella asutte Ausseissa? Ollaan tulossa heinäkuussa kokemaan Australian lämpöä vuodeksi. 😉

  8. Tallinna on kyllä mainio paikka. Mä tykkään istuskella puistoissa ja katsella ihmisiä sinä ympärillä. Tosin ne puliukot on kaikkialla yhtä ärsyttäviä.

    Miten mulla on tunne, että Tallinnan kahvila ja baaritarjonta on kovasti laadukkaampaa kuin Helsingissä.

    Hienoa, että nyt on ilmainen yö hotellista. Ehkäpä jää kuitenkin käyttämättä…?

    1. Parasta on juurikin se ajattomuuden tunne, kun pysähtyy puistoon eväät kainalossa ja nauttii hetkestä. Pultsarit nukkuivat nokosia nurmikoilla pääosin silloin, kun oltiin aina liikenteessä. Taisi olla päiväuni aika heillä. 😀

      Sama tunne tarjonnasta tuli meillekin. Muutenkin ylipäätään Euroopan kaupungeissa paikat ovat persoonallisia ja omanlaisiansa, eikä muistuta toisiaan. Suomessa jyrää S- ja K-ryhmien muoviset ja personattomat kahvilaketjut. :/

      Jos tarjoavat taas siivouskomeroa ensi kerraksi, niin jää varmasti käyttämättä. 😉

  9. En tiedä johtuuko netistä vai mistä, mutta blogipostaus ei ainakaan mulle avaa kuin ensimmäisen kuvan – kannattaa ehkä tsekata onko ne kovin isoja? Voi olla että oon hitaan netin äärellä kun istun kahvilassa 🙂

    Tallinna on kyllä hieno <3

  10. Tallinnaan on tullut purjehdittua jokusen kerran ja se vasta onkin jännää! 🙂 Harvoin tulee silti vietettyä enempää kuin se muutama yö, miksiköhän näin? Tallinna on kuitenkin kiva kaupunki. Noista ravintoloista olen molemmista kuullut. Toisaalta kaupungin hintatasolla testailee mieluusti vaikka jokaista raflaa 😀

    1. Purjehdus Tallinnaan kuulostaa mielenkiintoiselta. 😀 Siinähän pääsee samalla nukkumaan veneessä vierasvenesatamassa ja päivisin kiertelemään kaupungille. Näkemistä ja kokemista riittää useaksi päiväksi.

  11. Samaa sanon minäkin kuin muutkin, Tallinna on ihana ja olen syönyt siellä todella hyvää ruokaa. Joskus olisi kivaa viettää muutama päivä kaupungissa, yleensä tulee jo samana päivänä lähdettyä pois.

    1. Tallinna on helposti vain risteilykohde, jossa maissa käydään yhdessä ennalta mietityssä paikassa syömässä ja Super-Alkon kautta laivaan, mutta on kaupunki modernisoitunut sitten mustamäen aikojen. 😉

    1. Yllättävän läheltä löytyy aivan erilainen maailma kuitenkin. Tallinnassa velloo selvästi Baltialainen tunnelma kaupungilla ja hintataso on huokea. 🙂 Tallinna on päässyt pitkälle neuvostoajoistaan, mutta jos syvemmälle maahan on menossa, niin kannattaa varautua hypystä 10-15 vuotta taaksepäin. 😀

  12. No jopas oli paketti! Ihan kivasti uusiakin juttuja, mitä voisin laittaa ylös. 🙂 Monta Tallinna-viikonloppua ja huuhaa-reissua tehneenä harvemmin tarjoaa enää mitään uutta, mutta on se vaan niin hellpo ja halpa, että varmasti tulee jatkumaan tiheät käynnit. Onhan se niin, että yleensä nuo Tallinnareissut menee aika juomapainotteiseksi, heheh..

    1. Joo, tällainen pieni aivopieru. 😀 Meillekin tuli mieleen tuo pidennetty viikonloppu Tallinnassa, kun siellä on aikaisemmin tullut vain käytyä nopeasti jossain syömässä tai hankkimassa limppareita. Pakko myöntää, että tuli tälläkin reissulla juotua yhdet (kahdet ) terasseilla… 😉

  13. Kivasti avasit Tallinnan tunnelmaa tässä jutussa! Tuli sellainen fiilis, että jos pyöräilemme Suomea kohti täältä Etelä-Euroopasta, vois loppumatkasta varata Taliinnaan aikaa. Muutenkin Itä-Euroopassa on paljon kaupunkeja, joissa haluaisin hetken viivähtää. Tuollainen hostellikulttuuri, jota kuvasit, kiehtoo juuri noissa kaupungeissa. Kaikkialla maailmassa ei suinkaan ymmärretä hostellien päälle! Kunnon hostellissa pitää olla juuri tuollaista omanlaista henkeä: polkupyörät katossa, pelejä yms.

    1. Pienissä yksityisten pitämissä hostelleissa on aina omanlaatuinen tunnelmansa ja hostelliasuminen on muutenkin hyvä tapa tukea paikallista pienyrittämistä. Voi olla varma, että kulutettu raha jää maahan, eikä mene suurten hotelliketjujen eduksi globaaliin ulkomaailmaan. Yleensä hostellien oma persoona on kiehtovinta ja henkilökunta ei ole niin jäykkää ja virallista, kuin hotelleissa. Kannattaa ehdottomasti viettää muutama päivä kaupungissa. 🙂

    1. Todella piristävää huomata, että monella on kokemuksia näistä samoista ravintoloista ja voimme verrata niitä täällä blogimaailmassa. Leibistä en ole kyllä lukenut vielä yhtään huonoa sanottavaa. Kaikissa meissä asuu kulinaristi. 😀

  14. Äää mulle tuli nälkä 😀 Mulle kävi samanlailla viime kesänä kun teillekin että kun oli aikaa niin Tallinnan näki jotenkin ihan eri silmin ja tykästyin kunnolla, toki säälläkin on vaikutusta.. Erilaiset ruokapaikat on yksi Tallinnan suola ja mä ainakin meen tollaselle aamiaiselle ens kerralla! Olipas mielessä myös samainen Quidam ja nyt vähän harmittaa 😀

    1. Vaikka hotelliaamiainen on aina mukava tapa aloittaa päivä, niin loppujen lopuksi siitä puuttuu monesti mielikuvituksen puute ja tarjolla on aina samat nakit sekä pekonit. Varsinkin jos tarjottava aamiainen on Continental Brakfast -tyyppinen. Kaupungilta yleensä löytyy tuon pahvisuuden tilalle hyviä vaihtoehtoja. 😉 Hostellimajoituksessa se aamupala pitää vaan yleensä etsiä kaupungilta. 😀

  15. Kivan kuuloinen loma 🙂 Mä olen Tallinnassa käynyt vasta kerran, viime elokuussa, mutta tänä vuonna on suunnitelmissa mennä uudemman kerran. Ajatuksena olisi myös tutkia vähän muuta Viroa, mutta saa nähdä toteutuuko se. Vanhakaupunki on tosiaan kaunis, ja ens kerralla haluaisin mennä kävelemään Kalamajan alueelle.

    1. Ehdottomasti kannattaa kuluttaa kengänpohjia kaupunkilomalla. Monesti yllättyy positiivisesti, kun löytää jotain todella päräyttävää ja uutta nurkan takaa. 😉 Vanhan kaupungin ympäristö on todella siistiä, uutta ja modernia, mutta jo muutaman kilometrin päästä siitä tulee uuden ja vanhan sekamelskaa. Pystyyn palaneet talot voivat olla uuden ja juuri valmistuneet toimistotalon vieressä. Vastakohdat ovat edelleen esillä. Kannattaa käyttää trollibussia kaupungin laajempaan kiertelyyn.

  16. Jaa että yhtä hyviä kuin Tampereella… :D. No en ole tainnut edes syödä pitkiin aikoihin siipiä, joten minä mistään tiedä :). Mutta hei olipas kiva postaus! Päiväkirjatyylisesti kirjoitettuja postauksia on kiva lukea (varsinkin kun blogeissa niitä nykyään näkyy jo vähemmän) ja kuvatekstit oli hauskoja :).

    Tallinna kaupunkina on kyllä ihana. Muutaman kerran siellä olen viettänyt aikaa syrjemmälläkin ja ajan kanssa, mutta alkaa olemaan liian pitkä aika niistä reissuista. Viime vuosina tullut tehtyä vain pikapyrähdyksiä. Ajatuksena on itseasiassa ollut, että joku kesä vuokraisi sieltä asunnon vaikkapa muutamiksi päiviksi tai viikoksi ja kiertäisi kunnolla ympäriinsä.

    1. No… Ainakin melkein. 😀
      Ollaan haettu sitä omaa kirjoitustyyliä tulevan matkan dokumentoimiseen, jota varten aloimme pitämäänkin blogia ja nyt ollaan varmasti löydetty se. Tuon sivupalkissa olevan ajan loputtua kulutammekin kenkiä sitten muutaman vuoden toisella puolella palloa. Ei mitään maabongausta vaan kunnolla maihin tutustuen ja niissä kunnolla aikaa viettäen. Parin viikon päästä alamme avaamaan tulevia suunnitelmia enemmän. Kiitos mukavasta palautteesta! 🙂

  17. Tallinna on kyllä ihana kaupunki, ja juurikin näiden ihanien ravintoloiden ja kahviloiden takia. Itse ihastuin viime syksyn Tallinnan reissulla erityisesti merenrantaravintola Noaan. Pakko päästä sinne myös kesällä! Tämä Leib Resto & Aed -ravintola näytti myös tutustumisen avoiselta. Kiitokset siis vinkistä :).

    1. Noa pitääkin laittaa omalle listalle sitten ensi kerraksi, kun kaupunkiin tulee lähdettyä. Kiitos vinkistä! 🙂
      Tallinnan persoonalliset kahvilat ja ravintolat tekevät hyvän vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Jos olisi vain aikaa, niin olisi mukava käydä kunnolla vaikka jokainen kahvila läpi. 😀

  18. Oih, Tallinna on kyllä ihana kaupunki varsinkin kesäisin. Ainoastaan yhden kerran on tehty hazardivalinta hotellin suhteen, kun oltiin “ota sitä mitä on tarjolla” -tilanteessa, ja päädyimme Pirita Top Spa -kylpylähotelliin. Ainoastaan sanat “Top” ja “Spa” olivat harhaanjohtavia 😀

    1. Hyvä tietää, Jätämme siis Pirita Top Spa hotellin kokematta 🙂
      Sitä ei tosiaan aina saa mitä tilaa ja tämä meidän hostelli kokemus oli kyllä aika karmiva. Kyllä nettisivuilla luulisi olevan tieto asiasta, että joissakin huoneissa ei ole edes kunnon ikkunoita.
      Mutta hieno homma oli se, että hotellilta tul nopeastii asiallinen viesti antamaamme reklamaatioon ja saimme hyvityksen. Palaute siis kannattaa 🙂

  19. Upeita kuvia ja oli kiva lukea kerrankin Tallinnasta muutakin kuin pelkkää vanhankaupungin esittelyä. Olis ollut kiva nähdä kuva teidän huoneesta millainen koppi se oli, mutta täytyy tyytyä kuvittelemaan.

    1. Hyvä huomio, kuva meidän huoneestamme tosiaan puuttuikin tästä jutusta. Noh..jätämme sen mielikuvituksen varaan 🙂 Huonehan oli päällisin puolin ihan siisti muuten, mutta kylpyhuoneen verho oli täynnä jotain punahometta, lattia oli homeallergikon kauhu ja kattoikkuna vuosi ja sieltä tipahteli valtavia pölypalleroita päällemme 😛

  20. Te olette sentään keksineet käyttöä selfie-tikulle! 😀 Meillä se on jäänyt parin käyttökerran jälkeen mountti-laukkuun pölyttymään vaikka onkin uskollisesti kulkenut mukana joka reissulle.

    1. Selfie-tikku on vähän ristiriitainen kapistus kyllä. Sillä saa kivoja yhteisotoksia, mutta samalla se aiheuttaa pieniä nolostumisen tunteita julkisilla paikoilla 😀

  21. Tallinna on muuttunut viime vuosina koko ajan vain kiehtovammaksi kaupungiksi ja niin sanotusti herännyt henkiin. Kivoja kahviloita sekä ravintoloita ja jopa berliinimäistä fiilistä. Hostellit ovat usein toimivia vaihtoehtoja, jos etsii lähinnä vain kattoa pään päälle. Toisaalta jopa pariskuntana reissatessa on hauskaa tutustua uusiin ihmisiin ja hostelleissa se onnistuu helposti. Vinkkinä muuten kaikille Tallinnaan spontaanisti kesäaikaan reissaaville; jopa hostelli kannattaa varata etukäteen, koska ne ovat usein täynnä. Tämän opin itse viime kesänä, kun sain metsästää sänkyä kissojen ja koirien kanssa. 🙂

    1. Niinpä, Tallinnassa on kieltämättä jotain urbaania Berliinimäisyyttä. Se on kaikinpuolin mielenkiintoinen kaupunki ja täynnä yllätyksellisiä uusia tuttavuuksia. Keskellä kirkasta päivää meille tuli höpöttelemään paikallinen kundi jolla oli ihka elävä rotta povitaskussa 🙂 Virolaiset ovat kunnon sakkia ja jollaintapaa samanlaisia kuin Suomalaiset. Hostellit ovat kyllä mainioita paikkoja, kun halutaan vähän erilaisia elämyksiä lomalta. Mutta vaikka kyseessä onkin budjettihostelli edullisimmasta päästä, odotan että huoneet ovat edes ikkunallisia, jos asiasta ei erikseen mainita internetin sivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *