Vappuaatto Hilton Helsinki Airport -hotellissa

Tämä päivä oli se pitkään odotettu hetki. Olimme juuri viisi viikkoa ennen lähtöä olleet sukulaisten luona viettämässä aikaa. Tämä aika vastaa Suomen vuosilomia, mutta se meni aivan hetkessä. Näin lähdön kynnyksellä ei ole parempaa, kuin mennä hotelliin lepuuttamaan vielä viimeiset kotimaan tomut pois jaloista. Niinpä haimme vauhtia matkalle Hilton Helsinki Airport- hotellista.

Matkaa on odotettu, kuin kuuta (tai aurinkoa) nousevaa ja nyt olemme vihdoin siinä pisteessä, että perhoset vaeltelevat vatsanpohjassa ja kaikki paine sekä ehkäpä stressikin purkautuu pienellä kuumeilulla. Olemme nimittäin molemmat tulossa kipeiksi. Aamulla nokat olivat sen verran tukossa, että hyvä kun happea sai. Sairastelulle ei kuitenkaan ollut sijaa, vaan matkalle lähdettiin.

 

Hotellin pääaulan koristeet ovat kuin Suomen luonnosta.
Hotellin pääaulan koristeet ovat kuin Suomen luonnosta.

Saavuimme lentokentälle rakkaidemme saattelemana ja saimmekin heiltä varmuutta ja voimaa lähtemiseen. Lyhyet hyvästit olivat haikeita, mutta palaamme kyllä. Kotia ei olla jättämässä lopullisesti. Olemme kuitenkin suomalaisia ja kotimaa vetää aina loppujen lopuksi puoleensa.

Kaisa löysi paikkansa rennosta aulatuolista.
Kaisa löysi paikkansa rennosta aulatuolista. Kaisan kengät, huppari ja huivi ovat Varustelekasta.
Kongressitilojen edusta on selkeä ja huoliteltu.
Kongressitilojen edusta on selkeä ja huoliteltu.

Hotelliin saavuttuamme, meidät otti vastaan ystävällinen henkilökunta ja saimme sydämellisen vastaanoton näin vapun alla. He kertoivat asiantuntevasti hotellin palvelut ja toimintatavat lyhyesti sekä ytimekkäästi samalla, kun antoivat huonekortit käsiimme. Meillä oli Executive -luokan hotelliyöpyminen, johon sisältyi normaalien saunaosaston ja kuntosalitilojen lisäksi oma lounge alue, jossa oli pikkupurtavaa sekä suurempaan nälkään tapaksia. Tottakai tarjolla oli myöskin kaikenlaisia raikkaita juomia.

Executive lounge löytyy viidennestä kerroksesta.
Executive lounge löytyy viidennestä kerroksesta.
Executive loungen tarjoilupöytä oli täynnä herkkuja. Kahvikone valmistaa kahvin tuoreista vastajauhetuista pavuista.
Executive loungen tarjoilupöytä oli täynnä herkkuja. Kahvikone valmistaa kahvin tuoreista vastajauhetuista pavuista.
Ossille maistui kahvi jos toinenkin. Energiaa tarvittiinkin paranemiseen.
Ossille maistui kahvi jos toinenkin. Energiaa tarvittiinkin paranemiseen. Ossin huivi ja huppari on Varustelekasta.
Executive loungen vappuaatto oli herkuttelua täynnä.
Executive loungen vappuaatto oli herkuttelua täynnä.
Executive loungen tapas oli tarjolla kello 18.00 - 20.00.
Executive loungen tapas oli tarjolla kello 18.00 – 20.00.

Hotellihuone itsessään oli erittäin puhdas ja kauniisti sisustettu. Huoneessa oli televisio, jonka kautta pystyi tilaamaan suoraan huonepalvelusta ruokaa huoneeseen, katsoa esimerkiksi youtube-kanavia tai muiden meille normaalien tv- kanavien ohjelmatarjontaa. Televisio korvaa vanhanaikaiset hotellikansiot hienosti. Ikkuna oli suoraan kiitoradoille, joten näimme nousevat- ja laskevat koneet. Valaistus oli hoidettu tehokkaasti ja kylpyhuoneen puolen valaistuksessa oli himmennin. Laskimme illalla vielä ennen nukkumaan menoa kylpyveden ja nautiskelimme lämpimästä vaahtokylvystä himmeiden valojen loistaessa. Nukkumaan mentäessä mietimme syytä siihen, miksi hotellisängyt ovat aina niin mukavia. Se kysymys tulee väkisinkin mieleen, kun sukeltaa puhtaiden lakanoiden väliin, kun patjasta tyynyyn ja peittoon kaikki ovat täydellisiä. Huoneen puhallinkonvektori toimi hiljaisesti eikä minkäänlaista vedon tuntua tuntenut.

Tässä huoneessa nukuttiin loistavasti matkamme ensimmäinen yö. Lentokentän melu ei kuulunut lainkaan huoneeseen.
Huoneessa nukuttiin loistavasti matkamme ensimmäinen yö. Lentokentän melu ei kuulunut lainkaan huoneeseen.
Television tarjonta korvaa hotellikansion täysin. Lisäksi televisiosta voi seurata lähtevien ja saapuvien lentojen ajankohtaisia tietoja.
Television tarjonta korvaa hotellikansion täysin. Lisäksi televisiosta voi seurata lähtevien ja saapuvien lentojen ajankohtaisia tietoja.
Lentokenttä näkymä huoneesta oli upea. Oli jopa rauhottavaa katsella koneiden nousua tietäen, että hetken päästä pääsi itsekin lähtemään.
Näkymä lentokentälle huoneesta oli upea. Oli jopa rauhoittavaa katsella koneiden nousua tietäen, että hetken päästä pääsi itsekin lähtemään.

Hotelli on sisustettu tyylikkään simppelisti ja siinä on selvästi noudatettu Hilton-konsernin standardeja. Tunnelma on kokonaisuudeltaan monipuolisesti viihtyisä, mutta kuitenkin minimalistisesti ja harkiten sisustettu. Jo aulaan astumisen yhteydessä tulee tunne, että taso on nostettu korkeaksi. Kaikesta huolimatta hotelli ei kuitenkaan ole mikään hinnakas, vaan se on mainio vaihtoehto vaikka lapsiperheen yöpymiseen pitkän matkan päätteeksi. Lapsille on jopa omat leikkitilat hotellin Gui-ravintolan yhteydessä. Hotellihan on pääasiassa liikematkustajien suosiossa ja se näkyy kaikessa. Erityisesti hotelli selvästi sopii kuitenkin parhaiten liikkuville business-ihmisille. Lähellä sijaitsevat flamigon kylpylä sekä ilmailumuseo, jotka tuovat alueelle sille tarpeellista viihdykettä. Jumbon palvelut ja shoppailumahdollisuudet ovat myöskin kiven heiton päässä lentokentästä.

Sistus on modernia ja pohjoismaalaista. Kovin tuttua, mutta tyylikästä.
Sisustus on modernia ja pohjoismaalaista. Kovin tuttua, mutta tyylikästä.
Ravintola Guin korkea ruokasali on tyylikäs. Tässä salissa tarjoillaan myös hotelliaamiainen, joten asiakaspaikkoja on reilusti.
Ravintola Guin korkea ruokasali on tyylikäs. Tässä salissa tarjoillaan myös hotellin aamiainen, joten asiakaspaikkoja on reilusti.

Parasta hotellissa on sen sijainti, sillä hotellista pääsee kätevästi muutamassa minuutissa kävellen suoraan lähtöterminaaliin. Reitti kulkee kokonaisuudessaan katetulla alueella, joten sateellakaan ei tarvitse kastua. Myös liikuntarajoitteisia on huomioitu leveillä kävelykäytävillä sekä hisseillä. Meilläkin oli lähtiessä mukana omat rinkat, päiväreppu ja kannettavan tietokoneen laukku. Rinkat painoivat 19- ja 16 kg, päiväreppu 8 kg ja läppärilaukku 5 kg. Kaikki tämä oli helposti kannettavissa hotellilta lähtöterminaaliin.

Hotellin aamiainen on sitä luokkaa, että se kannattaa käydä testaamassa erikseen, mikäli ei menisi hotellin puolelle yöpymäänkään. Aamiainen hotellissa on loistava. Siis aivan täydellinen. Voi sitä munakasrullan syöjää lentokoneessa, joka ei ole maistanutkaan kunnon aamupalaa ennen lähtöä. Kahvi oli pöydässä jo ennen kuin ehti reagoidakaan. Tarjolla oli muun muassa monella eri tavalla valmistettuja kananmunaruokia, paistettua pekonia, nakkeja salaatteja, savustettua lohta, juureksia, tuoreita smoothieita ja kaikkea niiden väliltä. Aamupala oli todellakin meidän pitkän lähtömme pelastus, sillä matka kesti Helsinki-Vantaalta Bangkokin Suvarnabhumin lentokentälle yhdellä välilaskulla Arlandassa yhteensä yli 16 tuntia.

Mysliä sekä leseitä voi annostella lautaselleen aivan oman maun mukaisesti.
Mysliä sekä leseitä voi annostella lautaselleen aivan oman maun mukaisesti.
Aamiasipöydän leikkelevalikoimasta löytyy kaikille jotain.
Aamiaispöydän leikkelevalikoimasta löytyy kaikille jotain.
Aamiaispöydän tuoreus maistui ja näkyi.
Aamiaispöydän tuoreus maistui ja näkyi.

Tällä hetkellä vain muistelemme kaihoisasti viimeistä luksusta, jota saimme matkaltamme, vaikka se onkin vasta alussa. Matkustamme budjetilla, joten tällä hetkelläkin täällä Bangkokissa on 35 astetta lämmintä ja huoneemme muistuttaa lähinnä jonkin laitoksen tilaa kalteri ikkunoineen. Jäähdytyksenä toimii muovinen tuuletin. Mukava kontrasti näiden välillä. Kokemuksia kumpikin.

Artikkeli on tehty yhteistyössä Hilton Helsinki Airport -hotellin kanssa.

Life Without Seasons

Life Without Seasons

Elämää ilman vuodenaikoja... Mitä se on? Auringon palvomista, uusien elämänkokemusten kokemista ja silmiä avartavaa matkustelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *